Muutoksia BPW Finlandin hallituksessa

Liiton vuosikokousta vietettiin Tampereella 13.4.2024. Liitolle valittiin uusi puheenjohtaja, Anneli Luoma-Kuikka oli erovuorossa eikä häntä voitu valita uudelleen. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Anne Gustafsson-Pesonen Mikkelistä. Anne työskentelee Tampereella, Tampereen yliopiston jatkuvan oppimisen palveluiden johtajana











Liiton hallitukseen valittiin myös uusi jäsen erovuorossa olevan Tuula Rikalan tilalle. Hän on Tiina Naskali Vantaalta. Tiina on Helsingin yliopiston yhteyspäällikkö hoitaen alumni- ja sidosryhmäsuhteita, hänen tehtäviinsä kuuluu myös kansainvälisen alumnitoiminnan koordinaatio ja kehittäminen, Helsinki Alumni Think & Lead -johtajuusverkoston koordinointi ja lääketieteellisen tiedekunnan alumniyhteyspäällikön tehtävät.

Vuosikokouksen kannanotto

Anonyymi rekrytointi työelämän tasa-arvon ja moninaisuuden kehittäjänä

Työelämässä tapahtuva syrjintä on edelleen yleistä. Etenkin nuoret naiset kokevat syrjintää. 20–39-vuotiaista naisista jopa noin 20 prosenttia oli kokenut syrjintää työssä tai työnhaussa viimeksi kuluneen vuoden aikana. Kokemus työelämäsyrjinnästä oli yleisintä korkeasti koulutetuilla naisilla.  Myös 55–64-vuotiailla naisilla syrjintää kokeneiden osuus oli korkea: 16 prosenttia 55–64-vuotiaista naisista kertoi kohdanneensa syrjintää työssä tai työnhaussa. Tiedot selviävät laajasta Terve Suomi -tutkimuksesta (THL 2023). 

Lue lisää

huhtikuun teemana on kansainvälisyys

Huhtikuussa liiton teemana on kansainvälisyys, joka on hyvin tärkeä osa BPW Finlandin toimintaa. Olemme osa BPW Europea ja huhtikuun nainen on BPW Europen koordinaattori Anu Viks.

Lue Anun haastattelu

tule mukaan, liity jäseneksi verkostoomme

Haluatko vaikuttaa, kehittää ja luoda uusia mahdollisuuksia työelämässä yhdessä muiden naisten kanssa?

BPW Finland ry ja sen paikallisyhdistykset tarjoavat  siihen kansalliset ja kansainväliset puitteet.

 BPW Finland ry on aktiivinen vaikuttaja monilla tasoilla ja Business and Professional Women on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista naisverkostoista.

BPW jäseninä on johtajia, yrittäjiä ja eri alojen asiantuntijoita ympäri maailmaa. Tämä tarjoaa jäsenistölle kansainvälisen vaikuttamis- ja verkostoitumismahdollisuuden, mikä tekee siitä osaltaan parhaan verkostosi.

Tulevaisuuteen katsova jo vuodesta 1931 Suomen ensimmäinen liike- ja virkanaisten yhdistys (BPW Helsinki) perustettiin 17.4.1931 ja Suomen Liike- ja Virkanaisten Liitto (BPW Finland) 17.4.1946 tukemaan alueellisia yhdistyksiä.Yli 90-vuotisen toimintamme aikana olemme vaikuttaneet aktiivisesti naisten aseman kehittämiseen työelämässä ja yhteiskunnassa.

Tulevaisuudessakin me haluamme olla edistämässä ajankohtaisia, globaaleja tavoitteita tasa-arvon edistämiseen paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

 Nainen työelämässä – Palkkatasa-arvo – Urakehitys ja yrittäjyys –Kansainvälisyys