Ajankohtaista

PiilolA

24 helmi: Oodi naiselle tapahtumassa vieraanamme Tiina Piilola

FT Tiina Piilola on on työskennellyt toimittajana, kirjakaupan myyjänä, Disneylandin lipputyttönä ja au pairina Prahassa ja provencelaiskylässä laventelipeltojen keskellä ja tehnyt radiodokumentteja Brysselin paperittomista siirtolaisista sekä Mosambikin aids-orvoista. Hän on julkaissut kolme omaelämäkerrallista romaania sekä tietokirjan Kalevalan naiset (Kustantamo S&S, 2019), joka pohjautuu hänen 2017 Jyväskylän yliopistossa tarkastettuun väitöskirjaansa. Piilola pohtii esitelmässään, millaisia vastuksia kansalliseepoksemme Kalevalan keskeiset naishahmot kohtaavat, miten…

1

21 helmi: Oodi naiselle tapahtumassa vieraanamme Pia Bertling

Pia Bertling on sijoitusalan ammattilainen, jonka toimenkuvan on ollut laaja-alainen: korkoinstrumenttien markkinantakauksesta, ammattimaiseen kaupankäyntiin suomalaisessa johtavassa liikepankissa, sekä osake-optioiden asiakasvastaavan toimenkuvasta, institutionaaliseen  osakemeklarin toimeen kotimaisessa pankkiiriliikkeessä, yhteensä 17 vuoden ajan. Bertlingin mukaan: ”Kun on tällainen track-record, niin intohimoahan se on yhä edelleen sijoittamista kohtaan,” jota hän nykyään harrastan itse oman sijoitussalkun salkunhoitajana. Lisäksi Bertling tuntee intohimoa sijoitustiedon jakajamiseen ja inspiraation…

peking-etusivulle-21879914445

16 helmi: Naisjärjestöjen keskusliitto julkaisi Peking +25 -raportin

  Tyttöjen ja naisten asemassa on edelleen paljon parannettavaa kaikilla yhteiskunnan aloilla myös Suomessa. Asia käy ilmi Tehdään tasa-arvo! Mikä on naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksien tilanne Suomessa? Peking +25 -raportista, jonka laati Naisjärjestöjen Keskusliitto yhteistyössä yli 40 kansalaisjärjestön kanssa. Räikeimmät Peking +25 -kansalaisjärjestöraportin esiin nostamat epätasa-arvoisuudet ovat naisten köyhyys, naisiin kohdistuva väkivalta ja palkkaepätasa-arvo. Suomi ei ole juuri edistynyt näissä…

ETM Elli Jalo

30 tammi: BPW Helsinki kannustaa nuorta tiedenaista

Yleismaailmallinen ilmiö on, että tieteen ammateissa ja yliopistohierarkian yläportailla naisia on vähän. Suomessa yliopistoprofessoreista vain reilu neljännes on naisia. Blogissaan Elina Katainen kirjoittaa, että yliopistojen uudehkot rekrytointitavat ja urapolut, ns. tenure track ja kutsumenettely, tekevät naisten syrjimisen mahdolliseksi (Tieteentekijöiden liitto 2017). Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Päinvastoin! Oppiminen, kouluttautuminen ja karttuva tieto mahdollistavat tasa-arvon yhteiskunnassa sekä uralla etenemisen ja kriittisen valinnanvapauden…

bmprbc1sb2dvlxn1b21plxj1b3rzas12yxjplxjnyje--600x1890-3618884

30 tammi: Naisjärjestöjen Keskusliitto vaatii perhevapaauudistuksen pikaista toteuttamista – isille korvamerkittyä osuutta lisättävä

Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää välttämättömänä, että hallitusohjelmaan kirjattu perhevapaauudistus toteutetaan pikaisesti ja kunnianhimoisesti. Tekeillä oleva perhevapaauudistus on pitkään kaivattu ja välttämätön toimi Suomen tasa-arvokehityksen edistämiseksi. Perhevapaat on uudistettava siten, että uudistus edistää tasa-arvoista vanhemmuutta ja työelämän tasa-arvoa. Naisjärjestöjen Keskusliitto vaatii, että isille korvamerkittyä osuutta perhevapaista lisätään tuntuvasti nykyisestä. -Sukupuolten tasa-arvoa ei voida saavuttaa ilman perhevapaajärjestelmän kokonaisvaltaista uudistamista. Kosmeettiset muutokset eivät riitä,…

BPW Malta

15 tammi: BPW Malta 10 vuotta 2. -4.4.2020

BPW Malta kutsuu juhlimaan 10 -vuotis syntymäpäiväänsä. BPW Euroopan jäsenliittojen puheenjohtajien kokous on seminaarin yhteydessä Maltalla.  Seminaarin rekisteröityminen sulkeutuu 31.1. Lisätietoa ohjelmasta ja hotelleista oheisesta linkistä. 10th Anniversary Conference Flier – Registration Details

thumbnail

14 tammi: Oodi naiselle kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2020

BPW Finland kutsuu sinut Oodi naiselle -tilaisuuteen Helsingin Oodi -kirjastoon kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2020 kello 13 – 16. Tilaisuudessa puhuvat piispa emerita Irja Askola, aihe Nainen Kirkossa, osakemeklari Pia Bertling, Oodi sijoittamiselle, kirjailija Tiina Piilola, Kalevalaiset naiset, kouluttajapsykoterapeutti, tietokirjailija Maaret Kallio, Oodi toivolle sekä muusikko ja teatterintekijä Katriina Honkanen lauluja ja puhetta naiseudesta. Tilaisuus on kaikille avoin.

Yasmeen_Hassan_and_Thomas_Blomqvist

07 joulu: International Gender Equality Prize Ceremony in Tampere 2.12.2019

Maailmanlaajuinen naisten oikeuksia puolustava järjestö Equality Now vastaanotti Suomelta kansainvälisen tasa-arvopalkinnon. Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist julkisti palkinnonsaajan Tampereella 2.12.2019. Lisää tietoa palkonnonjakotilaisuudesta ja palkinnonsaajasta Equality Now -järjestöstä. https://genderequalityprize.fi/artikkeli/-/asset_publisher/equality-now-edistaa-naisten-ja-tyttojen-oikeuksia-maailmassa

IMG_20191116_225822

19 marras: BPW Kypros ja BPW Finland allekirjoittivat Twinning -sopimuksen

Sopimus allekirjoitettiin 16.11.2019 Nikosiassa Mediterranean Symposiumin yhteydessä. BPW Finlandin edustajana oli Ann Lindström Espoosta ja Kyproksen edustajana puheenjohtaja Mary Papadopoulou. Sopimus on kaksivuotinen 2019 – 2021. Twinning yhteistyön tarkoitus on parantaa liike- ja kulttuurisuhteita, kehittää yhteisiä hankkeita ja vaihtaa hyviä käytäntöjä. Yheisiä tavoitteita on ystävyyden ja keskinäisen yhteisön vahvistaminen kokemusten ja toiminnan vaihtamisen kautta. BPW tasa-arvotavoitteiden saavuttaminen ja yritysten ja…