Jaana Villanen: Nimittäjänä kasvaminen ja menestyminen

Jaana Villanen

Menestystä voidaan katsoa olevan silloin, kun kaikilla on mahdollisuus hyötyä. Perusanalogiana käsite menestys ei ole kuitenkaan yksiulotteinen. Voidakseen kokea tyydytystä omasta työstään, yksilön tulee kokea saavansa arvostusta työstään, pelkkä palkka ei välttämättä motivoi yksilöä kehittämään itseään ja työtään. Kun työnteko oli ennen selviytymistä, tänä päivänä työntekijä haluaa kokea olevansa merkityksellinen ja hänen täytyy nähdä omalla työllään olevan arvoa. Ihannetapauksessa tämä yksilön kehittyminen, kasvuprosessi, jatkuukin koko työiän.

Tämän päivän ikkunassa tapahtuu alituisesti useita eri ilmiöitä, jotka saattavat olla jopa täysin päinvastoin kuin ennen. Nämä nopeat ja yllättävät muutokset ovat arkipäivää kaikkialla ympärillämme. Tämän lisäksi vallitseva käsitys on, että vaikka kaikilla ihmisillä on jonkin verran kaikenlaista älykkyyttä, jokainen ihminen on kuitenkin jollakin alueella kyvykkäämpi kuin jollain toisella. Siitä voidaan käyttää nimitystä ”vahvuusalueemme”.

Kun kätten työstä siirrytään yhä enemmän mielen työhön ja useissa eri tutkimuksissa väitetään, että tiedon määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2020 mennessä, uuden tiedon tulisi korvata vanhentunutta tietoa. Tämä puolestaan edellyttää sitä, että erilaisten ammattilaisten ja heidän hallussaan olevien erilaisten tiedon osa-alueiden tulisi integroitua entistä tiiviimmin ja uudella tavalla toisiinsa. Tämän lisäksi erilaisten koneiden vallatessa toimialoja ja suorittaessa osan perustehtävistä ilman ihmistä, muuttuu osaltaan ihmisten ja yksilöiden osaamisen tarve.

Varhaislapsuudessani vietin paljon aikaa isovanhempieni luona maaseudulla, jossa kasvatusoppina oli ahkeruus ja tekeminen. Kaikkien oli pakko osallistua päivän toimiin, laiskuuteen ei ollut ennen varaa, eikä laiskottelua katsottukaan hyvällä, vaan jokaisen tuli kantaa oma kortensa kekoon. Kasvatus lähti ahkeruudesta, osallisuudesta ja tekemisestä. Pienestä pitäen lapset opetettiin siihen, että toimet tulee tehdä, lapsetkin saivat omia erikoistehtäviä, kuten eläinten syöttäminen, viljapellolla niittäminen, puiden haku, ja myöhemmin, että läksyt pitää tehdä ja kaikki muutkin asiat, mitä on tarpeen. Ahkeruutta arvostettiin ja sen katsottiin olevan menestyksen perusta.

Uskon, että juuri tällä ahkeruudella, tekemisellä ja peräänantamattomuudella naiset ovat voineet saavuttaa asioita, ja heillä hallussaan oleva luonteen sisukkuus on vienyt läpi sen puhutun harmaan kivenkin. Itsestäänselvyyksiä ei ole ollut vaan on pitänyt tehdä töitä asioiden eteen. Yhtenä tekemisen perusoppina on kantanut ajatus: Se, mikä liittyy itseemme, liittyy myös toisiin. Ei ole olemassa mitään tekoja, mitkä vaikuttavat vain itseemme, sillä kaikki teot vaikuttavat jollain tavoin myös muihin. Täten jokaisella ja jokaisen teolla on merkitystä.

Itsetuntemuksen ja itsearvostuksen kehittämisen tulisikin olla entistä keskeisempi tavoite tämän päivän koulutuksessa jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Omien vahvuuksien ja osaamisen tunnistaminen ja näistä syntyvien taitojen vahvistaminen mahdollistaa sen, että yksilö kykenee tulevaisuudessa monikanavaisessa ja muuttuvassa ympäristössä oppimaan ne perustaidot ja – valmiudet, joita työssä tai työtehtävässä, johon aikoo suuntautua, tarvitaan. Tämä elämänhallinnan vaatimus, jonka pohjalta yksilölle syntyvät valmiudet jatkuvasti kehittää taitojaan, tulisi aloittaa varhain ja sen tulisi olla jatkuvaa.

Tämä elämänhallinta on kykyä kantaa vastuuta omasta toiminnastamme. Se sisältää omien taitojen ja osaamisen tiedostamisen, elinikäisen kehittämisen ja taitojen uudenlaisenkin soveltamisen. Elämänhallinta on kykyä kontrolloida omaa käyttäytymistä ja parantaa suoritusta, mikä on edellytyksenä tiellä olevien esteiden voittamiseksi.  Tehtävän kiinnostavuudesta huolimatta ihmiset eivät aina pysty riittävän sitkeästi keskittymään suorituksen loppuunsaattamiseen, vältetään epämukavuusalueelle menemistä, epäonnistumista. Ponnistelu on kuitenkin persoonaa kasvattavana kokemuksena hyvin tärkeä. Kun ihminen joutuu ponnistelemaan todella rankasti, hän kokee saavutuksensakin suuremmiksi. Näitä elementtejä, jossa oman panoksen käyttö on välttämätöntä, tarvitaan elämänhallinnan kehittymiseksi.

Uskon, että yrityksen ja yrityksessä työskentelevien esimiesten keskeinen tehtävä tulevaisuudessa onkin tunnistaa ja tunnustaa ajoissa yksilöllä oleva osaaminen ja ohjata, tukea ja kannustaa häntä korkeatasoisiin suorituksiin. Emme voi ajatella organisaation oppivan ilman yksilöitä, ilman omia työntekijöitään. Yksilön tulisi lisäksi kokea, että hänellä on sekä omassa osaamisessaan että työssään mahdollisuuksia kehittyä. Se synnyttää työmotivaatiota, työllä koetaan olevan merkitystä ja tehtävien hoitaminen ei rutinoidu.

Asenne itsensä johtamiseen lähtee ihmisestä itsestä ja hänen halustaan oppia. Jatkuva oma kouluttautuminen ja kehittäminen on välttämätöntä. Kun motivaatio itsensä ja työtehtävän kehittämiseen syntyy, on yksilöllä kyky toteuttaa sitä silloinkin, vaikka yrityksen kulttuuri ei tukisikaan tätä. Parhaimmassa tapauksessa menestyminen tarkoittaa sitä, että naisella on mahdollisuus tehdä asioita, joista on aina unelmoinut eikä tarvitse tehdä kompromisseja niiden asioiden suhteen, mitkä kokee itselleen tärkeiksi. Menestys ei välttämättä tarkoita sitä, että saa tehdä vähemmän töitä vaan menestyneenä voi olla jopa halu tehdä enemmänkin töitä, koska asiaan on intohimo eikä halua lopettaa tekemistä. Työstä tulee täten kiinteä osa elämää, samalla tavoin kuin ennen oli, mutta nyt työnkuva on erilainen. Tämä toisaalta tarkoittaa sitä, että meille tarjoutuu loputtomasti kehittämisen mahdollisuuksia.

Jaana Villanen
Prorigin Oy
Kehittäjä, kouluttaja, kirjailija
Erikoisjuristi, HMT, AmO, NTM
jaana.villanen(at)prorigin.fi

LÄHTEET: KIRJALLISUUS
Tukiainen, Maaretta – Villanen, Jaana: Huippunaiset. Menestystarinoita. Kauppakamari, 2016