Johanna Mannila: Naiset, varokaa vinttikomeroita!

Johanna Mannila

Naiset, varokaa vinttikomeroita – minkä sinne vie, se täytyy sieltä myös joskus hakea. Ja ullakolla säilöminen ei kohenna minkään tavaran arvoa.

Perehdyin ullakkovarastoinnin ongelmiin, kun järjestin syksyn mittaan Suomen liike- ja virkanaisten liiton arkistoa Kansallisarkistoon siirtoa varten.

Ullakolla sijaitsevaan mörkökoppiin oli kierreportaita pitkin raahattu kunnioitettava määrä mappeja 1980-luvun lopulla, kun yhdistys muutti Vuorikadulta Kruununhakaan. Mörkökomeroksi luonnehdittavaan isoon koppiin oli työnnetty sekalaista tavaraa kovan kiireen keskellä. Kopin kauheutta lisäsi se, että toistakymmentä vuotta sitten rosvot olivat murtautuneet komeroon ja levitelleet siellä olleet mapit ja paperiniput hujan hajan.

Vinttikomero oli liiton silloisille järjestöaktivisteille kätevä ratkaisu, kun ei tiedetty mitä ”ylimääräisille” tavaroille olisi pitänyt tehdä. Tänä syksynä vinttikomero tyhjeni: raahasin kopista jätesäkeittäin kosteuden ja lian pilaamia paperinippuja ja mappeja roskiin. Kirjeenvaihtoa sisältäneiden mappien lisäksi roskiin päätyi muovipusseittain eri vuosikymmeniltä peräisin olevia onnitteluadresseja ja kiitoskortteja, kirjoituskoneen nauhoja, polkupyörän tarakka sekä rikkinäisiä tauluja, lamppuja, verhoja ja pöytäliinoja.

Onneksi kaikki liiton arkistossa ei ollut likaista ja pölyistä. Vintissä olleiden papereiden lisäksi Liisankadun korkeissa arkistokaapeissa oli eri vuosikymmenten toimintakertomuksia ja hallitusten pöytäkirjoja. Osa oli erittäin hyvässä järjestyksessä, mutta esimerkiksi toimintakertomusten duplikaatteja oli paljon. Leikekirjoihin oli liimattu ahkerasti liiton toiminnasta kertovia lehtileikkeitä ja Vuoden naiseksi valittujen naisten haastatteluja.

Mitä jännää sieltä löytyi – kysymys tuli urakan aikana tutuksi. Vastaus on yksinkertainen: vaikka mitä. Yhdistys on 70 vuoden aikana ajanut naisten asiaa. Samat teemat ovat toistuneet vuosikymmenestä toiseen, hiukan eri painotuksin. Alkuvuosien tavoitteita naispappeus on toteutunut.

Raa’an raivauksen lisäksi arkiston järjestämisessä oli paljon hidasta papereiden seulontaa. Arkisto ei halua kokoelmiinsa joulukortteja eikä pieniä lippusia ja lappusia, vaan arkistoitavaksi kelpaavat vain yhdistyksen toimintaan liittyvät olennaiset dokumentit. Lisäksi arkistoitavissa papereissa ei saa olla paperia tuhoavia klemmareita ja tarralappuja.

Ullakkoraivauksen ohella opin liitossa konkreettisesti myös sen, että valokuviin tulisi aina kirjoittaa lyijykynällä ketä kuvassa on sekä missä ja milloin kuva on otettu.  Valokuva-albumeita liitolla on vajaa metri, mutta niiden lisäksi kaapeista löytyi useita laatikoita sekalaisia kuvia. Aikani ei valitettavasti riittänyt kuvien järjestämiseen, vaan ne odottavat uutta järjestäjää.

Kansallisarkistoon lähtee siis ensi vuonna lähes 15 hyllymetriä erilaista materiaalia vuodesta 1946 lähtien, tuoreimmat paperit ovat vuodelta 2006. Siirto toteutunee ensi keväänä, kun Kansallisarkisto pystyy ottamaan materiaalin vastaan ja arkistoluetteloon on tehty hienosäätöä.

Johanna Mannila on helsinkiläinen toimittaja ja valtiotieteen maisteri, joka työskenteli Suomen liike- ja virkakanaisten liitossa heinäkuusta joulukuuhun 2016.