Mark Manson; Kuinka olla piittaamatta paskaakaan. Nurinkurinen opas hyvään elämään

Kirja on ilmestynyt vuonna 2016. Alkuperäinen nimi on The Subtle Art of Not Giving a Fuck. Kirjan on suomentanut Aura Nurmi. Rehellinen, viisas ja hauska kirja on ollut valtaisa maailmanmenestys. Kirja oli Yhdysvaltojen myydyin tietokirja vuonna 2017 ja se ilmestyy 45 maassa.

Kirjan sanoman johtavana periaatteena on viis veisaaminen.

Takakannessa on kerrottu, että meille on aivan liian pitkään tuputettu ajatusta siitä, että positiivisuus on avain onnellisuuteen, mielenrauhaan ja rikkauteen. Paskat! Nyt käsi sydämelle: joskus elämä on vain helvettiä, ja silloin tärkeintä on myöntää se. Mark Mansonin kirja on pirteä vastalääke elämäntaitomössön sössötykselle. Se on polku jaloon taitoon olla välittämättä hittojakaan, opas parempaan kärsimykseen. Kaikki ihmiset eivät voi olla supersankareita, vaan meidän pitää hyväksyä puutteemme ja rajoituksemme. Tämä kirja tarttuu sinua olkapäistä yhtä hienovaraisesti kuin merimies Hampurin satamakapakassa. Ravistelee ja kertoo herkistynein sanakääntein, miten maailma makaa.

Luin kirjan melkein yhdeltä istumalta ja kynä kävi kiivaasti alleviivaten minua erityisesti puhuttelevia kohtia. Kirjan sanoma ”älä yritä” oli jotenkin vapauttava tässä tehokkuutta, tuloksia ja vaikuttavuutta vaativassa yhteiskunnassa. Sen sijaan, että olisimme muita fiksumpia, suositumpia, kadehdittavampia, ihaillumpia ja täydellisempiä sekä että omistetaan tismalleen oikeanlainen selfiekeppi, Mark Mansonin katsoo, että hyvän elämän salaisuus on välittää niin helvetisti entistä harvemmista asioista – niistä, jotka ovat aitoja ja tärkeitä, tässä ja nyt. Välillä on hyvä todeta: ”Olo on paska, mutta mitä väliä sillä on?” Ja simsala-vitum-bim: ankea olo ei ota enää päähän.

Mark Manson kysyy, oletko koskaan pannut merkille että mitä vähemmän piittaa, sen paremmin suoriutuu? Ja menestyjä sattuu olemaan juuri se, joka suhtautuu hommaan löysin rantein Ja kun lakkaa pitämästä jotain niin helvetin tärkeänä, asiat loksahtavat yhtäkkiä paikoilleen. Tämä on Takaperoisuuden laki. Löysin rantein yltää aivan poskettomiin suorituksiin. On opittava keskittymään ja priorisoimaan.

Ihailtavia tyyppejä ovat ne, jotka eivät piittaa pätkääkään vastoinkäymisistä, epäonnistumisista, itsensä nolaamisesta tai muutamasta märästä pierusta. ”En piittaa paskaakaan” ei ole heidän vastauksensa kaikkeen – ainoastaan kaikkeen merkityksettömään. He säästävät paukkunsa aidosti merkityksellisiin asioihin.

Jos huomaa jatkuvasti välittävänsä liikaa samantekevistä asioista (eksän uudesta profiilikuvasta, kaukosäätimen paristojen lyhyestä käyttöiästä, sivu suun menneestä käsidesitarjouksesta), elämässä ei ole menossa mitään oikeasti merkityksellistä. Kun ongelmia ei ole, mieli ryhtyy keksimään niitä. Ihmisellä ei ole synnynnäistä viis veisaamisen kykyä. Päinvastoin: meillä on sisäsyntyinen taipumus välittää kaikesta aivan liikaa. Taapero saattaa itkeä silmät päästään, koska myssy on väärää sinistä sävyä. Iän ja kokemuksen karttuessa lillukanvarret opetellaan pikkuhiljaa jättämään oman arvoonsa. Yksinkertaisuus tekee helvetin onnelliseksi, varmasti ja vakaasti.

”Älä piittaa paskaakaan” on kiteytys, jonka tarkoitus on auttaa kohtuullistamaan elämälle asetettuja odotuksia ja valitsemaan, mikä on tärkeää ja mikä ei. Hyväksyy sen, että tekipä mitä tahansa, elämään kuuluu aina epäonnistumista, menetyksiä, katumusta, kuolemaankin. Kun tottuu elämässä vastaan tuleviin paskamyrskyihin (ja niitä riittää), muuttuu tavallaan voittamattomaksi jonkinlaisella henkisellä ruohonjuuritasolla.

Kirjassa ei opeteta hankkimaan mitään eikä menestymään missään – siinä opetetaan kärsimään tappioita ja jatkamaan pää pysytyssä niistä huolimatta. Siinä opetetaan käymään elämä läpi pala palalta ja heittämään toisarvoiset palat helvettiin. Siinä opetetaan luottamaan siihen, että asiat lutviutuvat. Siinä opetetaan valitsemaan, mitkä asiat ovat satsaamisen arvoisia. Siinä opetetaan olemaan yrittämättä.

Nämä ajatukset ovat kirjan ensimmäisestä luvusta, joka valmentaa lukijaa kirjan perusajatukseen, tulokulmaan ja sisältöön. Luvusta 2 eteenpäin lukija saa käytännön ohjeita, kuvauksia ja henkilökokemuksia ja -kertomuksia vahvistamaan kirjailijan sanomaa. Olen käyttänyt lainauksissani kirjailijan omaa tekstiä sitä lieventämättä tai kaunistelematta. Jollekin lukijalle kieli saattaa olla liiankin rouheaa ja karkeaa. Jos tätä pelkää, kirja on hyvä jättää kirjastoon tai kirjakauppaan. Sama tyyli jatkuu etukannesta takakanteen.

Pidin kirjasta. Oli kaikkien ”muka tärkeiden asioiden” kaaoksessa vapauttavaa ajatella, ettei elämää eikä ainakaan itseään kannata ottaa niin vakavasti. Eikä kaikkiin asioihin tarvitse reagoida tai ainakaan provosoitua. On omassa vallassa, miten asioihin ja ilmiöihin suhtautuu, miten niistä ajattelee ja mitä sisäistä puhetta itselleen pitää. Heräsin myös huomaamaan, kuinka usein tulee poltettua hihoja ihan jonnin joutavasta, toisten tekemisestä tai tekemättä jättämisestä – asioista, joilla ei oikeasti ole juurikaan merkitystä. Tai löytää itsensä öllöstökkinä omaa napanöyhtäänsä nyppimästä. On viisasta iloita myös vastoinkäymisistä. Ne ovat meille lahjoja oppia uutta niin asioista kuin itsestämmekin.

Minulle vahvistui jälleen kerran, miten viisas ja ikiajankohtainen oma elämäohjeeni on: ”Se on niin kuin sen ottaa”.  Omasta asenteesta ja asennoitumisesta on kiinni niin paljon.

Katriina Lahti