Milja Saari: Työehtosopimus on naisen paras ystävä

Milja Saari

Marilyn Monroe teki 1950-luvulla esittämästään sävelmästä ”Diamonds Are a Girl’s Best Friend” maailmankuulun. Hän lauloi, että vaikka suukot ovat mukavia, niillä ei voi maksaa vuokraa. Timantit ovat tytön paras ystävä ja vanhuuden turva.

Tänään Suomessa työehtosopimus on naisen paras ystävä. Normeja, sääntelyä ja niiden turvaamia perusraameja tarvitaan, jotta sukupuolten palkkauksellisen tasa-arvon toteuttaminen olisi mahdollista.

Työelämän sääntelyllä turvataan erityisesti matalapalkkaisten naisvaltaisten alojen työehtoja. Kun henkilöstöä irtisanotaan hyvästä tuloksesta huolimatta, paikallinen sopiminen tuskin tuo palkansaajille työehtosopimuksen raameja parempaa palkkaa ja työn tekemisen ehtoja.

Epävarmuuden ja pelon ilmapiirissä ammatillinen ja palkkauksellinen edunvalvonta on mahdollista vain ryhmänä ja työehtosopimukseen kirjattujen pelisääntöjen perusteella.

Tasa-arvotyön, tasa-arvosuunnittelun ja palkkakartoitusten toimeenpanon puutteet työpaikoilla kumpuavat erityisesti yksityisellä sektorilla vallitsevasta vahvasta palkkasalaisuuden kulttuurista.

Vaikka tasa-arvolain uudistus vuonna 2015 vahvisti palkkakartoitusvelvoitetta ja henkilöstön edustajien asemaa tasa-arvosuunnittelussa, kysymystä luottamusmiesten roolista yrityksen palkkatietojen käsittelyssä ja analyysissa ei ole vieläkään ratkaistu. Tarvitaankin vahvempia toimeenpanon normeja sekä lainsäädännössä että työehtosopimuksissa, jotta sama palkka samasta ja samanarvoisesta työstä voisi toteutua.

Luottamusmiehillä ei ole tällä hetkellä todellisia työkaluja selvittää, ovatko palkat syrjimättömiä. He eivät pidäkään tasa-arvosuunnittelua tehokkaana työkaluna sukupuolten palkkatasa-arvon toteuttamisessa. Luottamusmiesten oikeuksia saada palkkatiedot koko henkilöstöstä palkanosittain ja sukupuolen mukaan jaoteltuna tulisi vahvistaa.

Tasa-arvosuunnitelma jää valitettavan usein julkilausumapaperiksi yrityksen Ö-mappiin. Tämä on sääli. Tasa-arvosuunnittelulla ja palkkakartoitusten laatimisella – työnantajan ja henkilöstön yhteistyössä – voisi olla mahdollisuus tehdä palkkausta läpinäkyvämmäksi, oikeudenmukaisemmaksi ja siten myös tasa-arvoisemmaksi.

Tasa-arvoviranomaisillakaan ei ole riittäviä resursseja ohjeistaa ja valvoa tasa-arvolain velvoitteiden toimeenpanoa työpaikkatasolla. Siksi on erittäin epätodennäköistä, että tasa-arvolain velvoitteiden laiminlyönneistä seuraisi työnantajille sanktioita.

Tasa-arvotyö ja samapalkkaisuuden edistäminen tarvitsevat yksityiskohtaisempaa sääntelyä sekä tasa-arvolaissa että työehtosopimuksissa. Tasa-arvoviranomaiset tarvitsevat lisää resursseja ohjeistamiseen, selvityksien laatimiseen ja lainvalvontaan.

Naisille ja miehille tulee maksaa sama palkka samasta ja samanarvoisesta työstä. Palkkasyrjintä sukupuolen perusteella on kiellettyä, ja työnantajan on edistettävä palkkatasa-arvoa. Palkkatasa-arvo parantaa työpaikalla työmotivaatiota ja työhön sitoutumista ja siten yrityksen tulosta sekä imagoa.

Samapalkkaisuuden politiikka tulee nähdä osana ihmisoikeuspolitiikkaa ja valtiovallan tulisikin ottaa vahvemmin vastuu samapalkkaisuusperiaatteen toteuttamisesta.

Lyhennelmän Milja Saaren lektiosta kirjoitti Ulla Lahtinen

Tasa-arvopolitiikan tutkija, VTT Milja Saari tutkii sukupuolta, valtaa ja korporatismia Helsingin yliopistossa sukupuolentutkimuksen oppiaineessa GePoCO-tutkimushankkeessa. Saari väitteli 27.8.2016 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”Samapalkkaisuus – neuvoteltu oikeus: Naisten ja miesten palkkaeriarvoisuus poliittisena ja oikeudellisena kysymyksenä korporatistisessa Suomessa”. Väitöskirja on luettavissa sähköisenä e-thesis -palvelussa.