Peilitön perjantai

Luin juuri mielenkiintoisen kirjan ulkonäön ja elämässä menestymisen välisestä yhteydestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Kirjan ovat kirjoittaneet turkulaiset taloussosiologit Iida Kukkonen, Tero Pajunen, Outi Sarpila ja Erica Åberg. Tarkemmat tiedot kirjasta löydät blogin kohdasta Kirjat.

Kirjassa käsitellään ulkonäön markkinoita, ulkonäköä muokattavana ominaisuutena ja ulkonäköpääoman sosiaalista säätelyä. Kirjan mukaan esteettinen pääoma on yhdistelmä ulkonäköön liittyviä resursseja. Näitä ovat muun muassa ruumiin koko ja muoto, kasvonpiirteet, hiukset, parta sekä ehostus-, pukeutumis- ja laittautumistyylit.

Aihe oli tuore ja olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Parisataasivuinen kirja pystyi valottamaan aihetta monipuolisesti mutta analyysit jäivät sivumäärän vähyyden takia vähäisiksi. Lisää tällaista!

Kirja sai ainakin minut pohtimaan ulkonäköön kohdistuvan kulutuksen mielekkyyttä ja mielettömyyttä. Miksi ihmeessä me suostumme kaikkeen tähän näyttääksemme ehkä vähän paremmilta tai hoikemmilta tai pidemmiltä tai fiksummilta tai nuoremmilta?

Me ulkonäkötyöläiset

Ennen kuninkaat, aatelisto tai muuten menestyneet erottuivat rahvaasta hyvinsyöneellä ulkomuodollaan. Pyöreys ja jopa suorainen lihavuus oli kaunista, koska se liittyi rikkaisiin ja arvovaltaisiin ihmisiin.

Tänä päivänä kauneuden ideaali on aivan toinen. Sairaalloisen laihat mallit esittelevät mainoksissa ja näytöksissä meille uusia vaatteita ja muita tuotteita. Kaunis on nykyään useimmiten sama kuin laiha ja ikuisesti nuori. Kauneus määrittyy sosiaalisesti ja se saa arvoa valtasuhteissa. Kauneus ei siis olekaan vain katsojan silmässä niin kuin usein väitetään, vaan meidät on saatu sisäistämään vallassa olevat kauneusnormit.

Meistä kaikista on tullut enemmän tai vähemmän ulkonäkötyöläisiä. Kirjan kirjoittajat arvioivat eri tutkimusten perusteella, että suomalainen mies viettää 60 vuoden aikana yhteensä kolmisen kuukautta ja nainen noin yksitoista (11 !) kuukautta peilin ääressä. Mitä visuaalisempi kulutuskulttuuri on, sitä enemmän aikaa käytämme ulkonäkötyöhön. Nykynuoret ehtivät siis elämänsä aikana seisoa peilin ääressä vanhempiaan kauemmin. Kuka vielä väittää, ettei ulkonäkö kiinnosta suomalaisia?

Tähän asti ulkonäkönormien purkaminen on ollut lähinnä aktivistien kontolla. He puhuvat kehopositiivisuudesta ja kannustavat ihmisiä julkaisemaan omia, ei-retusoituja kuviaan. Rypyt, makkarat ja muut elämän merkit saavat näkyä.

Kannattaisiko itse kunkin meistä miettiä, onko tässä kaikessa ulkonäkötyössä mitään mieltä? Voisiko aikansa ja euronsa käyttää paremmin?

Kirjan kirjoittajat haastavat meidät kokeilemaan peilitöntä perjantaita. Peilittömänä perjantaina ei katsota peiliin eikä edes vilkuilla oman kuvan heijastuksia kodin tai työpaikan ikkunoista eikä edes  näyteikkunoista. Olisiko se perjantai jo tällä viikolla?

Ritva Kattelus

https://hopeasurffari.blogspot.com/