Näkymät navigointi

Tapahtuma Views Navigation

Tänään

BPW Helsinki, Arkkitehti Else Aropaltion arjen arkkitehtuurista opastettu kiertokävely 25.4.2022 Lauttasaaressa

Arkkitehti Else Aropaltion merkittävän laajassa tuotannossa on nähtävissä Suomen sodanjälkeisen asuntotuotannon linjat. Aropaltio teki työnsä pääasiassa 1930–1960-lukujen helsinkiläisissä kasvukeskuksissa. Lauttasaari oli 1930-luvulla melko koskematon alue. Aropaltion suunnittelemia taloja nousi tuolloin ensin Isokaarelle, sitten Otavantielle, Haahkatielle ja Kauppaneuvoksentielle, kaikkiaan noin 50 kerrostaloa. Sittemmin tulivat Lauttasaaren yhteiskoulu ja Vattuniemenkujan tehdasrakennus 1950-luvulla. Arkkitehti, tietokirjailija ja arkkitehtuurikriitikko Esa Laaksonen on kuvannut ja avannut Else...

BPW Tampere, Kreikkalaista ruokaa 5.5.

Kreikkalaisen ruuan kurssilla maistuvat Välimeren parhaat maut. Runsaasti kasviksia, aromikkaita yrttejä, juustoja ja tietenkin oliiviöljyä. Aterian päätteeksi maistuvat makeat jälkiruuat ja leivonnaiset. Kreikkalainen ruoka on tuhtia ja maistuvaa, mutta myös terveellistä ja värikästä. Keittiöön sopii max. 16 kokkailijaa. Lopullinen osallistujamäärä pitää ilmoittaa Martoille viikkoa ennen, joten sitovat ilmoittautumiset 27.4.2022 mennessä  bpwtampere@gmail.com. Alustavassa kyselyssä oli jo 10 osallistujaa, mutta siis lisääkin mahtuu....

Vuoden nainen julkistetaan tiedekeskus Heurekassa 7.5.

Vuoden nainen valitaan tänä vuonna tieteen alalta. Hän esittäytyy Heurekan auditoriossa Vantaalla Kuninkaalantie 5, 01300 Vantaa (Tikkurila)  lauantaina 7.5. kello 15.00. Heurekassa on nähtävää koko perheelle;  https://www.heureka.fi/nayttelyt/  Jos et pääse paikalle, voit osallistua Teamsilla Sinut on kutsuttu liittymään Microsoft Teams -kokoukseen Aihe: Vuoden naisen julkistaminen Aika: lauantaina 7. toukokuuta 2022 15.00.00 Itä-Euroopan kesäaika Liity tietokoneellasi tai mobiilisovelluksella Liity kokoukseen napsauttamalla...

BPW Espoo, Kiehtovia naiskohtaloita Espoosta – espoolaisia vaikuttajanaisia

Ma 9.5. klo 17-19-00 Tapiolan kirkko,  Espoon-Kauniaisten Akateemiset Naiset ry järjestämällä luennolla kuullaan kiehtovia tarinoita Espoossa eri aikakausina asuneista ja vaikuttaneista naisista; mahtavista kartanonrouvista, rohkeista yhteiskunnallisista vaikuttajista ja värikkäistä taiteilijoista. Luennoitsijana toimii Espoon historian läpikotaisin tunteva Mari Anthoni. Ilmoittautuminen 4.5. mennessä sähköpostiosoitteeseen ekan.naiset@gmail.com. Ota ystäväsi mukaan tähän mielenkiintoiseen tapahtumaan. Luennon alussa on kahvitarjoilu. Tilaisuus on osallistujille maksuton.

BPW Helsinki, Vierailu Kirsikkapuistossa ja Flooran päivä hattujuhla

Roihuvuoren Kirsikkapuistossa kasvaa 152 prunus sargentii -kirsikkapuuta, joita ovat lahjoittaneet Suomessa asuvat japanilaiset yksityishenkilöt sekä täällä toimivat japanilaiset yritykset. Idean kirsikkapuiden lahjoittamiseen helsinkiläisille Hanami-juhlan pitämiseksi sai Suomessa asuva japanilainen kauppias Norio Tomida. Koska Roihuvuoressa oli jo Japanilaistyylinen puutarha, paikaksi valikoitui puistosuunnittelija Kaisu Ilosen ja arkkitehti Keiko Yoshizakin ehdotuksesta Sahaajankadun ja Abraham Wetterintien kulmassa oleva kenttä. Kirsikkapuut istutettiin sinne vuosina 2007–2010....

BPW Turku täyttää 75 -vuotta 14.5. PERUUTETTU

Osallistujien vähäisen määrän vuoksi tilaisuus on peruutettu. Vuosijuhla järjestetään 31.8.2022 Turun Seurahuoneella. Tervetuloa BPW Turun 75 -vuotis syntymäpäiville Naantaliin ja Turkuun. Päivä aloitetaan Naantalissa, jossa tutustutaan kolmen voimanaisen yritykseen, joka valmistaa palkittua ja innovatiivista luonnonkosmetiikkaa suomalaisista raaka-aineista. Päivä jatkuu Naantalin taidehuoneella Tapani Kiipan teosten parissa. Illaksi siirrytään Turun Seurahuoneelle illalliselle. Siellä kuullaan kirjailija Olli Kauremaan esitelmä yhdistyksen toimintaan vaikuttaneesta Aline...

BPW Espoo, Nainen maanpuolustuksen parissa

Ti 17.5. klo 18.00 Tapiolan Palvelukeskus, Länsituuli 1 A, 3. krs. (Etolan viereinen rakennus) Tuuli Kuutti kertoo meille omakohtaisista kokemuksista ”Nainen maanpuolustuksen parissa”. ”Olen yksi suomalaisnaisista, joka kävi armeijan ensimmäisten naisten joukossa sekä olen myös palvellut rauhanturvatehtävissä Kosovossa. Lisäksi olen ollut mukana Sotilaskotitoiminnassa yli 30 vuotta. Kerron kokemuksistani maanpuolustustyössä ja lupaan vastata hankaliinkin kysymyksiin, tai ainakin teen parhaani. Tervetuloa tilaisuuteen!”...

BPW Tampere, Wivi ja Hanna -näytelmä Wivi Lönnin syntymän 150 -vuotispäivänä

BPW Tampere tuo Tampereelle jyväskyläläisen ammattiteatteri Teatterikoneen näytelmä Wivi & Hanna., joka kertoo ystävyydestä, rakkaudesta, yhteiskunnan odotuksien rikkomisesta, oman tiensä raivaamisesta, unelmien toteuttamisesta ja yhteisetä seikkailusta. Esityksen inspiraationa on toiminut Pirkko Soinisen teos Valosta rakentuvat huoneet. Näytlmä esitetään Wivin syntymän 150 -vuotispäivänä Wivi Lönn-salissa, Monitoimitalo 13, Pellavatehtaankatu 4, 33100 Tampere. Liput: https://www.lippu.fi/artist/businessandprofessionalwomentampererybpwtampere/

BPW Tampere, Kesäretki alpakkatilalle

Kesäkuun tapahtumana on jo  perinteeksi muodostunut retki, joka tänä kesänä suuntautuu alpakkatilalle Akaaseen Paikka: Rockwoodalpacas, Lontilantie 381, Akaa https://rockwoodalpacas.fi/ Ajankohta: ke 15.6.2022 klo 18.00 -20.00 Hinta: 20€/hlö Maksetaan vierailun päätyttyä, joko pankkikortilla tai käteisellä. Sisältö: -eläinesittely -rapsuttelu -syöttely -pieni kävely (jokaisella oma talutettava) - Lopuksi kahvi ja pulla koko lauman ympäröimänä. Kahvittelun lomassa yrityksen toiminnan esittely. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 10.6.2022, jotta...

BPW Espoo, Kesäretki Suvisaareen

Kuohuva brunssiristeily Suvisaaristossa, Royal line Raikas tapa aloittaa merellinen kesäkausi m/s Royal Catin Kuohuvien Brunssiristeilyn merkeissä. Kahden tunnin brunssiristeilyllä nautitaan hyvästä seurasta sekä herkullisesta noutopöydästä, johon on katettuna monipuolisesti keittiömestarin valmistamia, suussa sulavia herkkuja sekä kuplivaa kuohuvaa. Lähtöpaikkana Espoon Nokkalan venesatama, Nokkalanniemi 2 ( Nokkalan Majakka -kahvila vierestä). Laiva lähtee klo 12.00. Tulethan ajoissa paikalle! Hinta 50€/hlö, sis. risteilylippu, brunssimenu, rajaton...