Vuoden nainen 2012 Liisa Keltikangas-Järvinen

Liisa Keltikangas-Järvinen on kansainvälisesti tunnettu temperamenttitutkija. Hänen työnsä erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja erilaisuuden ymmärtämiseksi sekä syrjäytymisen ehkäisemiseksi on ollut yksi vahva perustelu hänen valinnalleen Vuoden naiseksi. Puhtaasti tieteellisten ansioiden lisäksi Liisa Keltikangas-Järvinen on mestarillinen kirjoittaja ja eturivin tieteen popularisoija. Hän on kirjoittanut tutkimustulostensa pohjalta lukuisia kansantajuisia kirjoja, joissa hän käsittelee muun muassa itsetuntoa, lasten aggressiivisuutta ja temperamentin vaikutuksia mm ihmisen yksilöllisyyteen, koulumenestykseen ja elämänhallintaan. Vaikka hänen kirjoissaan liikutaan niinkin kiperien asioiden kuin sosiaalisten taitojen, työpaikan, kiusaamisen, lasten kasvatuksen ja persoonallisuuden kehityshäiriöiden maastossa, lukija on joka luvussa kuin kotonaan. Liisa Keltikangas-Järvisen tutkimusalue on monella tasolla kovin ajankohtainen ja koskettava! Hänen tutkimustuloksensa antavat runsaasti ajattelemisen aihetta niin yksilötasolla lasten vanhemmille ja muille kasvattajille kuin yhteiskunnan päättäjillekin.

Valitsemalla Liisa Keltikangas-Järvisen Vuoden naiseksi 2012 Suomen liike- ja virkanaisten liitto haluaa huomioida ja antaa tunnustusta hänen merkittävästä tieteellisestä työstä ja tärkeiden tutkimustulosten rohkeasta esiintuomisesta myös silloin, kun ne ovat yleisen asenneilmaston vastaisia.

Liisa Keltikangas-Järvisen vieraillessa Vuoden nainen -valintaan liittyen Suomen liike- ja virkanaisten liiton toimistolla, keskustelu kääntyi naisten keskinäiseen solidaarisuuteen – tai sen puutteeseen. Liisa Keltikangas-Järvinen totesi, että tämä näkyy esimerkiksi virkojen täyttöprosesseissa ja hakijoiden pätevyyden arvioinnissa, erityisesti akateemisessa maailmassa, mutta varmasti myös muualla. Kun juhlapuheissa puhutaan perheen ja työelämän yhteensovittamisen tärkeydestä, käytännössä pienten lasten äidit helposti syrjäytetään todellisessa valintatilanteessa. Tukea ei löydy edes toisilta naisilta. Vaikka eihän kenenkään pätevyys katoa vuoden äitiysloman aikana eikä perhevapaalla olo tee naisesta – eikä miehestäkään – huonompaa työntekijää! Tuntuu, että vain asian esille ottaminen kerta kerran jälkeen tuo siihen pikku hiljaa parannusta, julki tuotuna asiaa ei olekaan enää niin helppo sivuuttaa.

Toinen naisten väliseen solidaarisuuteen liittyvä näkökulma liittyy ryhmässä toimimiseen. Jo pienten lasten kohdalla sukupuolien välinen ero näkyy selvästi. Pojat leikkivät ja pelaavat isossa ryhmässä, kun taas tytöt jakautuvat kahden ryhmiin, ja ryhmän sisällä ollaan yksilöinä joko kavereita tai sitten ei. Sama käyttäytymismalli jatkuu aikuisena ja työelämässä ja harrastuksissa. Keskinäinen solidaarisuus ja yhteen hiileen puhaltaminen on miehillä selvästi yleisempää kuin naisilla. Tähän on löydetty selitystä evoluutiosta; kivikaudella hengissä pysymisen edellytys oli se, että miehet metsästivät yhdessä, ryhmänä. Kun taas naisten rooliin kuului jääminen kotiin, missä miesten poissa ollessa taisteltiin keskenään niin parhaista tulista, makuupaikoista kuin miehistäkin. Olemmeko me naiset kehittyneet tästä lainkaan? Meidän kulttuurissamme on vaarana, että kun naiset kilpailevat keskenään, kilpailu ei ole rehtiä vaan taustalta löytyy kaunaa ja kateutta. Asia on hyvä tiedostaa, nostaa pöydälle – ja muistuttaa, että tänä päivänä ei naisten välillä tarvitse olla tällaista vastakkain asettelua. Solidaarisuuden ja toistensa tukemisen tulee syrjäyttää epäterve kilpailu, naisten tulee vahvistaa itselleen ja keskenään vastaavaa tukiverkostoa kuin miehillä ikään kuin luonnostaan on. Tällaisten vahvojen verkostojen luomisessa on naisjärjestöillä tärkeä rooli.

Liisa Keltikangas-Järvinen toi keskusteluissa esille myös huolensa lasten päivähoidon tilasta. Päivähoitoa kritisoitaessa yllättäen puolustuskannalle ei nousekaan päivähoidon järjestäjät vaan asiakkaat. Missään muualla julkisella sektorilla ei näin tapahdu, vaan palvelujen käyttäjät yhtyvät kritisoijiin ja esittävät palveluille laadullisia vaatimuksia, kun yhteiskunnan rooliksi palvelun tuottajana jää puolustelu ja vähäisiin resursseihin vetoaminen. Päivähoidon suhteen naiset puolustavat – ehkä huonoa omatuntoa potien – omia ratkaisujaan ja kiistelevät keskenään siitä, pitäisikö lapset hoitaa kotona vai käyttää päivähoitopalveluja. Sen sijaan voisimme vaatia erilaisia, laadukkaita, vaihtoehtoisia päivähoidon malleja ja yhteiskunnalta vastuuta niiden järjestämiseksi. Nämä Liisa Keltikangas-Järvisen ajatukset jättivät pohtimaan sitä, miten naisten keskinäinen solidaarisuus ja yhteisenä rintamana esiintyminen voisi johtaa myös parempiin päivähoitopalveluihin ja siten edistää lastemme hyvin vointia.

Liisa Keltikangas-Järvinen ajatukset tukevat myös Suomen liike ja virkanaisten liiton toiminta-ajatusta, jonka mukaisesti edistämme naisten ammatillista ja yhteiskunnallista voimaantumista mm. reagoimalla ajankohtaisiin asioihin, tarjoamalla naisille aktiivisen osallistumis- ja vaikutuskanavan sekä ylläpitämällä kansallista ja kansainvälistä yhteistyö- ja tukiverkostoa. Liike- ja virkanaisten paikallisyhdistyksiä toimii Suomessa 25 paikkakunnalla.