BPW Iitti

Iitin Liike – Virkanaiset perustettiin 4.11.1952. Eli tämä BPW-Finladin ainoa puhtaasti maaseutuyhdistys on
74-vuotias. Olemme vireä ja aktiivinen yhdistys. Yhdistys koostuu monialaisesta naisverkostosta ja jäsenenä saat verkoston tuen itsellesi sekä pääset tutustumaan eri alan toimijoihin. Kattojärjestömme Suomen liike- ja virkanaisten liitto eli BPW Finland on perustettu vuonna 1946.


Toimintamme koostuu monenlaisesta yhdessä tekemisestä, joiden sisältöön pääset jäsenenä vahvasti vaikuttamaan. Järjestämme mm. ruoka- ja askartelukursseja, mukavaa yhdessäoloa ja rentoutumista. Yksi toimintamme kulmakivistä on kesällä pidettävä kesäkahvila Iitin kirkonkylän kahvilassa omalla vuorollamme, johon kaikki yhdistyksemme jäsenet pääsevät osallistumaan.

Jaamme vuosittain stipendejä lukion ja yläkoulun hyvin menestyneille tyttö-oppilaille.


Käy katsomassa tulevat tapahtumamme tästä


Olemme aktiivisesti mukana myös liiton toiminnassa osallistumalla liiton järjestämiin kokouksiin,
koulutuksiin ja seminaareihin. Yhdistyksemme jäsen Pirjo Hopponen on liiton hallituksessa.


Vieraile myös Facebook-sivuillamme

 

 

 

 

 

Yhdessä ulkoilu on parasta
Talkoilla saa paljon aikaiseksi

kuvia toimitavuodesta 2025

Iitin liike- ja virkanaiset aktiivisina 73. toimintavuotenaan – ja vauhdilla kohti 74. vuotta

 Olemme BPW Finlandin, Suomen liike- ja virkanaisten liiton,  ainut maaseutuyhdistys ja meidät tunnetaan vireänä ja aktiivisena yhdistyksenä.

Siitä kiitos mukavalle ja energiselle jäsenistölle, joka jaksaa aina olla mukana ahertamassa.

 

Iitin liike- ja virkanaisten yhdistyksen 73. toimintavuosi oli täynnä sekä uusia avauksia että perinteisiä tapahtumia. Vuosi käynnistyi osallistumisella kunnan Kulttuuri Q -tapahtumaan Ravilinnassa, jossa yhdistys vastasi kahvilatoiminnasta.

Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana monipuolista virkistystoimintaa: ravintolavierailuja, ostosretkiä, teatteri- ja museokäyntejä, yritysvierailuja sekä torikahvilavuoroja. Myös leikkimieliset olympialaiset ja perinteiset Ehtookodin pikkujoulut kuuluivat ohjelmaan.

Yhdistys osallistui aktiivisesti myös BPW Finlandin toimintaan. Mikkelin vuosikokouksessa yhdistystä edustivat Tarja Mikkola ja Kaija Varima, ja hallituksessa jatkoi Pirjo Hopponen. Tampereella järjestettyyn MoniNainen Kulttuuri Wirtaa -seminaariin osallistuivat Marja Hannikainen ja Annikki Ruokonen. Samassa yhteydessä palkittiin myös Vuoden nainen -tunnustuksen saanut Susanna Pettersson.

BPW Finlandin webinaareissa käsiteltiin muun muassa työkulttuuria, järjestötyötä, vertaismentorointia ja tekoälyn mahdollisuuksia. Keväällä jaettiin tuttuun tapaan stipendit koulunsa päättäneille ansioituneille tytöille.


74. toimintavuosi käynnistyi vilkkaasti

Vuoden 2026 vuosikokous pidettiin helmikuussa juhlatila Callassa. Puheenjohtajana jatkaa Annikki Ruokonen, varapuheenjohtajana Anita Laitinen ja sihteerinä Pirjo Hopponen. Hallituksen jäseniksi valittiin Tuula Laaksonen, Kaija Varima ja uutena Tarja Mikkola.

Liiton kevätkokouksessa Helsingissä yhdistystä edustivat Ruokonen ja Arja Vilén. Pirjo Hopponen valittiin uudelle kaksivuotiskaudelle liiton hallitukseen. Vuoden naiseksi 2026 nimettiin ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Hanna Smith.

Kevään ohjelmaan ovat kuuluneet muun muassa kesäkahvilan suunnittelu, tutustuminen 72 tunnin kotivaraan, vierailut kunnantalolle ja kirjastoon sekä tulevat retket Verlaan, kirkonkellomuseoon ja Kymiringille. Ohjelmassa ovat myös teatterivierailut ja Ehtookodin pikkujoulut.
 

Hallitus

Annikki Ruokonen, puheenjohtaja

Anita Laitinen, varapuheenjohtaja

Pirjo Hopponen, sihteeri

Tarja Mikkola

Kaija Varima

Tuula Laaksonen

Hallituksen ulkopuolella Marja Hannikainen, rahastonhoitaja

Halituksen ulkopuolella Mervi Kuvaja, sometiedottaja

Tiedostoja